Iskunvaimennuksen testauksen edut ja haasteet

Leikki- ja liikunta-alueiden turva-alustoille on iskunvaimennusvaatimus, joka tunnetaan nimellä HIC testaus. Perinteisesti testauksia on tehty vähän ja palveluntarjoajia on harvassa. Nyt tilanne voi kuitenkin muuttua EN 1176-1 liitteen H julkaisun myötä. Vaikka testaus voidaan tehdä mille alustalle tahansa, useimmiten se tehdään kiinteille, paikalla valetuille alustoille.

Uusi liite esittää, että erityisesti paikalleen valettujen alustojen iskunvaimennus tulisi testata. Testin tekemisestä on hyvä mainita tarjouspyynnössä ja sen teettäminen on tilaajan oikeus ja etu. Tarjouspyynnössä voidaan ottaa myös kantaa pinnan visuaaliseen ilmeeseen liittyen värialueiden geometrioiden siisteyteen ja pinnan yhtenäisyyteen (kuivumisen jälkeen lisätty materiaali jättää ruman sauman pintaan).

Testaamisesta on selkeä hyöty, sillä se sekä varmistaa riittävän turvallisuustason että viestittää asennuksen tekijälle huolellisen työn ja riittävien kerrosvahvuuksien merkityksestä.

Eikö materiaalitoimittajan ohjeistama kerrosvahvuus ole riittävä tae? Ei, sillä lopulliseen laatuun vaikuttaa monet ulkona tehtävän asennuksen olosuhteet ja tekijän ammattitaito. Testauksen puolesta puhuu myös se, että toisin kuin useimmat olettaa, kiinteän turva-alustan ja erityisesti kimpoavan alustan riskitaso on irtonaista materiaalia korkeampi.

Aihetta on käsitelty laajasti Safe to Play -kirjan sivuilla 60 – 66 (tilaa).

 

 

 

 

Vaatimusten taustat

Mistä tulee se tieto, jota esitetään esimerkiksi Safe to Play -koulutuksissa?

Kuluttajaturvallisuuslaki esittää perusteet kuluttajapalveluiden turvallisuuden arvioinnille. Laki itsessään ei esitä teknisiä vaatimuksia, vaan se esittää, että yhtenä arvioinnin perusteena käytetään standardeja. Leikki- ja liikuntavälineille nämä ovat tärkein lähtökohta.

Europan komissio on julkaissut myös viranomaisten käyttöön riskinarviointimenetelmän. Tämä on linkki riskinarvioinnin ja lain välillä.

Kuluttajaviranomaisten tehtävä on valvoa, että kuluttajille tarjottavat tuotteet ja palvelut ovat riittävän turvallisia. Valvonta perustuu sekä pistokokeisiin että turvallisuudesta vastaavien toiminnan harjoittajien omavalvontajärjestelmien tarkastamiseen.

Euroopassa standardisointi on hyvin pitkälle ei-viranomaistahojen hallussa. Tämä on maailmanlaajuisesti erityistä, sillä monissa maissa valtio laatii standardit, joita valmistajien on noudatettava – eivät valmistajat itse! Standardeja myös tulkitaan eri tahoilla. Voi olla valtiollisia talkintaelimiä (viranomaiset ja järjestöt) tai kansainvälisiä tulkintaelimiä (esimerkiksi EN 1176 tulkintalautakunta).

Muun muassa nämä muodostavat sen kokonaisuuden, mikä luo perusteet leikki- ja liikuntavälineiden ja -alueiden turvallisuuden arvioinnille.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 1.2. Vaatimusten taustat.

Muutos irtomateriaalien iskunvaimennustestaukseen

EN 1177 standardi määrittää testimenetelmän leikki- ja liikunta-alueiden turva-alustojen iskunvaimennukselle. Standardin suurin virhe tällä hetkellä on pudottaa testiluotain kolme kertaa samaan kohtaan ja ottaa testitulos viimeisestä pudotuksesta. Tällä on haettu pinnan kovettamista pahimman mahdolliseen tilanteeseen. Mutta käytännössä kovetusmenetelmä on ollut paljon, paljon epäsuotuisampi kuin mitä pahin mahdollinen tilanne oikeasti vaatisi. Miksi?

  • Kahden pudotuksen jälkeen maassa on täsmälleen luotaimen kaarevaa pintaa vastaava muoto, minkä ansiosta kolmannen iskun voima on merkittävästi suurempi. Eroa vastaa hieman sitä, kun lyö veteen avokämmenellä tai nyrkillä. Avokämmenen yhtäaikainen kohtaamispinta-ala on suurempi ja siksi isku tuntuu kovemmalta.
  • Kahden pudotuksen jälkeen ainetta on lentänyt sivuun jolloin kolmas pudotus testaa paljon todellista ohuempaa kerrospaksuutta. Hakkeella sivuun lentäneen hakkeen määrä voi vastata jopa 15 cm:iä.

Revisiointityö meneillään

EN 1177 standardia ollaan revisioimassa. Suurin syy on testilaitteistojen huima kehitys, mutta samalla on parannettu mm. ulkona tehtävien testien proseduuria sekä irtomateriaalia olevien alustojen testausta.

Allekirjoittanut on ollut EN 1177 standardista vastaavan työryhmän CEN TC 136 / SC 1 / WG 1 jäsen vuodesta 2006. Vuonna 2008 vähennettiin turvahiekan ja hakkeen kerrospaksuuksia 10 cm:llä, mihin muutokseen olin vaikuttamassa merkittävällä tavalla. Nyt on tulossa toinen, ehkä vieläkin merkittävämpi muutos.

Helmikuussa 2016 pidetyssä työryhmäkokouksessa päätettiin muuttaa irtomateriaalien laboratoriotestaus sellaiseksi, että materiaali tiivistetään tasaisalla levyllä ja luotain pudotetaan kerran. Ulkona tehtävä testaus puolestaan muutettiin siten, että luotain pudotetaan alustalle sellaisena kuin se on ilman tiivistystä. Nämä muutokset ovat todella merkittäviä. Nyt testitulokset kuvaavat hiekan todellista iskunvaimennuskykyä eikä kuvitteellista pahinta mahdollista tilannetta.

Muutoksen merkitys

Otetaan esimerkiksi 30 cm kerros turvasoraa. Tällä hetkellä tehtävällä testimenetelmällä korkeudesta 200 cm iskun kovuus on yleensä 1000 HIC (suurempi arvo = kovempi isku). Uudella testillä tehtynä korkeudesta 330 cm tehtynä iskun kovuus voi olla esimerkiksi HIC 426 kuten kuvasarja osoittaa.

Ero HIC 426:n ja HIC 1000:n välillä on merkittävä. Mikäli tuon voimakkuuden isku kohdistuisi päähän, todennäköisyys saada eritasojen aivovamma voi olla moninkertainen.

Sillä, että hiekkaa vaaditaan liikaa, on muutakin merkitystä kuin taloudellinen kulu. Väärä testimenetelmä on saanut suunnittelijat ajattelemaan, että valetut turva-alustat ovat iskunvaimennukseltaan yhtä hyviä kuin hiekka. Eiväthän ne ole. Kuka tahansa voi todeta asian itse kävelemällä turvalaatalla ja hiekalla. Toinen joustaa vähän, toiseen jalka uppoaa selvästi.

Jos minun pitäisi valita kaadunko suorilta jaloilta selälleni turvalaatalla vai uimarantahiekalla, valitsisin hiekan. Ja niin tekisi kaikki muutkin mukaan lukien valettavien turvalaattojen valmistajat.

Tämän blogin tarkoituksena ei ole demonisoida valettuja turva-alustoja eikä tätä kirjoitusta sponsoroi turvahiekkatoimittajat. Jokaisella alustamateriaalilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Hiekan vahvuus on iskunvaimennus ja silloin kun putoaminen on odotettavaa, kuten esimerkiksi bouldering seinissä, hiekan pitäisi olla ykkösvalinta sen joistain heikkouksista huolimatta.


EN 1177 muutos on teknisen komitean hyväksyttävänä toukokuussa 2016 uusi revisio standardista julkaistaan joskus vuonna 2017.

Artikkeleiden hakemisto

Äiti, mistä standardit tulevat?

 

Artikkelin nykyarvio: Tuntuu sopivalta laittaa ensimmäiseksi blogiksi Viherympäristö-lehdessä 2006 julkaistu ensimmäinen kolumnini. Voisi ajatella, että siitä kaikki lähti liikkeelle.

Äiti, mistä standardit tulevat?

Arkitoimiaan suorittava kansalainen ei varmastikaan tule ajatelleeksi, miten standardoidussa yhteiskunnassa elämme. Monia toimivia tai yhteensopivia asioita tulee pitäneeksi itsestään selvinä, vaikka todellisuudessa toimivuuden taustalta löytyvät tarkasti laaditut ja huolellisesti viimeistellyt standardit. Miksi esimerkiksi A4-kokoinen paperiarkki on mitoiltaan 297×210 mm? Eikö esimerkiksi 30×20 cm olisi joka suhteessa parempi – helpompi muistaa ja kirjoittaa? Vastauksen löydämme, kun katsahdamme standardien ihmeelliseen maailmaan. Suurin paperiarkki on A0, sen pinta-ala on tasan yksi neliömetri. Jos paperi leikataan kahtia pitempien sivujen keskeltä, ovat näin muodostuneet kaksi paperia tarkalleen samanmuotoisia kuin alkuperäinen. Kun siis A0 puolitetaan, syntyy kaksi A1 kokoista paperia. Kun nämä puolitetaan, syntyy neljä A2 kokoista ja niin edelleen.

On ymmärrettävää, että tällaiset ”tekniset” asiat on standardoitu, mutta kansalaisen kävellessä leikkipuiston ohi, hän ei ehkä näe syytä siihen, miksi lähes kaikki sielläkin on standardeissa määriteltyä. Useimmat standardin vaatimukset leikkikentällä kohdistuvat turvallisuuteen. Tämä on helppo ymmärtää, koska välineiden käyttäjät eivät välttämättä koko ajan osaa huomioida ympäristöään riittävästi. Lapsen sormi voi olla syvällä sopivassa raossa liukuun lähdettäessä tai leikin tiimellyksessä ei tajuta, että putoaminen matalaltakin tasolta saattaa aiheuttaa loukkaantumisen. Vahinko sattuukin helposti, joten seurauksen tulisi olla mahdollisimman lievä. Kun standardoidaan sattumanvaraista prosessia, kuten lapsen toimintaa leikin aikana, ei voida turvautua matematiikkaan. Mistä siis löytyy absoluuttinen totuus? Kuka on kyllin pätevä sanomaan, missä vakavia vahinkoja sattuu ja missä ei? On aika esittää kysymys, jota jokainen vanhempi tietää odottaa: ”Äiti, mistä standardit tulevat?”

Työlästä ja kallista, mutta vaivan arvoista

Missä ja ketkä leikkipaikkastandardeja tekevät? EN-standardisointia hallinnoiva järjestö on ranskankielisestä sanaryhmästä nimensä saava CEN, jonka jäseniä ovat kaikki EU- ja EFTA-maiden sekä Romanian kansalliset standardisoimisjärjestöt – yhteensä 29 kpl. Suomen äänivaltainen jäsen CEN:issä on kotoinen SFS. Päätyön standardoinnissa tekevät tekniset komiteat. Leikkipaikkavälinestandardista vastaa teknisen komitean CEN/TC 136 alakomitea SC 1. Standardeja on useita ja jokaista osa-aluetta työstää 4-10 asiantuntijasta koostuva työryhmä. Näiden työryhmien tuotokset viimeistellään ja hyväksytään edellä mainitun alakomitean kokouksissa, joissa on 1-3 osallistujaa kustakin jäsenmaasta. Alakomiteoiden kokouksiin osallistujat edustavat testauslaitoksia, viranomaisia ja välinevalmistajia.

Standardointityö on hidasta, kuten mikä tahansa muukin byrokraattinen toiminta. Ensimmäisten, vuonna 1998 julkaistujen, leikkipaikkastandardien työstämiseen meni liki 10 vuotta, vaikka pohjana käytettiin jo olemassa olleita standardeja. Koko standardisarja on nyt uusittavana ensimmäistä kertaa. Se valmistunee tänä vuonna ja otettaneen käyttöön vuoden 2007 aikana. Miksi työlään ja kalliin työskentelyn lopputulosta on kuitenkin kannattanut odottaa?

Helpottaa kaikkien elämää

Vastauksen löydämme perehtymällä tuoteturvalainsäädäntöön. Lain 7§:ssä löytyvät perusteet tuotteen turvallisuusvaatimuksien arvioinnille. Sen mukaan tuotteen turvallisuutta arvioitaessa voidaan käyttää apuna yhdenmukaistettuja, virallisesti julkaistuja standardeja. Mikäli tällaista standardia ei ole, voidaan käyttää mm. virallisesti julkaisemattomia standardeja, erilaisia lainsäätäjien ohjeita ja suosituksia sekä aikojen saatossa kertynyttä käytännön kokemusta. Koska näissä epävirallisissa tietolähteissä on helposti toisistaan poikkeavia tietoja, käytännöt sallitun ja luvallisen välillä ovat hieman vaihdelleet. Ongelma korjaantuu uuden standardin myötä, sillä laki asettaa julkaistun ja virallisen standardin kaikkien muiden tietolähteiden yläpuolelle.

Uusi standardi helpottaa kaikkien elämää. Välinevalmistajat voivat paremmin ennustaa, miten eri tarkastajat suhtautuvat tuotteissa oleviin yksityiskohtiin. Viherrakentajat pystyvät luotettavammin sijoittelemaan tuotteita erilaisille alustoille ja ympäristöihin. Tarkastajat saavat käyttöönsä selvempilukuisen ja vähemmän tulkinnoille sijaa antavan ohjekirjan. Kuluttajaviranomaiset saavat uuden työkalun tietoonsa tulleiden kiistanalaisten rajatapausten selvittämiseen. Vanhemmat voivat levollisemmin mielin päästää lapsensa leikkimään välineissä, joissa oleellisimmat vaaran aiheuttajat ovat poissa. Käyttäjät selviävät rajuistakin leikeistä todennäköisemmin ilman vakavia vaurioita ja väistämättömät pienet vahingot ovat lievempiä. Taloyhtiöt ja muut leikkipaikkojen omistajat voivat olla luottavaisempia tietäessään, että lain vaatimukset täyttyvät tarjotessaan asukkaiden perheille riittävän turvalliset vapaa-ajanviettopaikat. Tämän herkistävän listan lukemisen jälkeen kansalaiset liikuttuneina kiittävät kaikkia, jotka uhraavat resurssejaan yhteiseurooppalaisen leikkipaikkastandardin luomiseksi.

Näyttää siltä, että asia kuin asia, kun sitä hetkeksi pysähtyy mietiskelemään saa uusia ulottuvuuksia. Kun kansalainen seuraavan kerran kulkee leikkipaikan ohi, hän muistaa, miten hienoa onkaan elää standardoidussa yhteiskunnassa.

Kansalainen kiittää.

Artikkeleiden hakemisto