Miten tullaan asiantuntijaksi? (19)

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta saat kuvan siitä, millaisen reitin allekirjoittanut on kulkenut.

2014 kirjoitti kirjan Leikisti turvallinen

Kun Lappset lähti kehittämään koulutusta, päätettiin tehdä kaikki huolella. Ymmärrettiin, että koulutuksen aikana henkilö voi oppia ja muistaa hyvin rajallisen määrän knoppitietoa. Se, että koulutuksesta jää kunnon oppikirja, josta oppii hakemaan tietoa, nähtiin hyvin tärkeänä.

Päätettiin, että kuvitukseen kannattaa panostaa. Koska samoja kuvia käytettäisiin sekä kirjassa, että koulutuksessa, sain luvan tehdä kuvituksen työaikana. Samaan aikaan kun kirjoitin tekstiä kotona omalla ajallani, tein kuvia toimistossa sen minkä muilta töiltäni ehdin.

Kirjaprojekti toi jälleen yhteen ryhmän asiantuntijoita. Olisi hienoa, jos kirjaa kirjoitettaisiin kuten standardia, mutta ymmärrettävästi kulujen maksamiseen ei löydy vapaaehtoisia. Siksi päädyttiin samaan hyväksi koettuun toimintamalliin, missä minä kirjoitin ja asiantuntijajäsenet kommentoivat. Lopulta tällaisen yhteistyön tuloksena kirja, jonka projektinimi oli Leiki turvallisesti, julkaistiin nimellä Leikisti turvallinen.


Tilaa kirja

Artikkeleiden hakemisto