Miten tullaan asiantuntijaksi? (3)

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tässä blogisarjassa kerron vaiheista, jotka ovat edistäneet kehitystäni leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoista.

2004 – 2008, yksi Viherympäristöliiton Leikkipaikkojen turvakoulutusten pääkouluttajista.

Vielä 10 vuotta sitten turvallisuus miellettiin samaksi kuin standardinmukaisuus. Koulutuksissa käytiin läpi standardien vaatimuksia. Ja kun toden totta käytössä olleissa leikkivälineissä oli standardinvastaisuuksia, ne nousivat valokeilaan esimerkkeinä vaarallisista rakenteista. Mm. tämän vuoksi Lappset halusi olla mukana Viherympäristöliiton jo joitakin vuosia järjestämissä koulutuksissa. Vuonna 2004 tuli minun vuoroni astua luokan eteen ja läpikäydä EN 1176:n osa 1, eli yleiset turvallisuusvaatimukset.

On totta, että minkä opettaa toiselle, oppii itse. Kun asian joutui muotoilemaan luokan edessä ex-tempore esityksenä, sen joutui viimeistään siinä sisäistämään. Jos virhetulkintoja esitti, ne eivät jääneet huomaamatta. Koulutuksia pitäessä oppi valmistautumisen merkityksen kouriintuntuvalla tavalla. Asia pitää ymmärtää, ei vain opetella esittämään.

Kurssilaiset saattoivat tauolla kysyä asiaa, jonka olin mielestäni juuri selittänyt… jossain vaiheessa oivalsin, että laadukas oppimateriaali erottaa jyvät akanoista mitä tulee koulutuksen laatuun. Kuvia ja kaavioita tehdessä asian sisäistää samalla itse. Näitä tulin vielä tarvitsemaan muulloinkin kuin vain koulutuksia pitäessä.

Artikkeleiden hakemisto