S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit lukea minun tarinani ja ehkä oppia siitä jotain.
2007, tarkasti ja huolsi 70 leikkialuetta
Yksi käytännön työ, joka auttaa kehittymään leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuusasiantuntijana on tietysti tarkastusten tekeminen. Jo pelkästään standardin vaatimuksen soveltaminen käytännön tilanteisiin opettaa aika paljon. Lisäksi oppii näkemään milloin vaatimukset soveltuvat hyvin ja milloin huonosti.
Joskus tarkastaja kokee, että vaatimusten soveltaminen on lähes tai täysin järjetöntä. Tällöin on kaksi vaihtoehtoa. Joko lähtee helpolle tielle, ja soveltaa vaatimusta joka tapauksessa. Tai lähtee haastavammalle polulle ja opettelee riskinarvioinnin.
Vuonna 2007 ei ollut riskinarviointia sellaisena kuin me sen nyt, vuonna 2016, tunnemme. Havaitut puutteet raportoitiin kategorioittain siten, että pään kiinnijuuttuminen oli aina A tason puute, sormen kiinnijuuttuminen B tason ja niin edelleen. Jonkin verran tästä kategorioinnista livettiin, mutta ei niin paljoa, että sitä voisi kutsua varsinaisesti riskinarvioinniksi. Ainakaan taustalla ei ollut systemaattista arviointimenetelmää.
70 leikkialuetta ei kuulosta paljolta, eikä se paljoa olekaan. Ne kaikki olivat kuitenkin alueita, joihin ei ollut aiemmin tehty mitään tarkastuksia ja ne oli asennettu tyypillisesti useita vuosia aiemmin. Jokaisen alueen tarkastaminen oli siis melkoinen työ ja antoi sellaisena hyvän kuvan siitä, miten tuotteet rappeutuvat ja millaisia suunnittelukukkasia alueista löytyy.