Miksi ja miten iskunvaimennus kannattaisi testata?

Leikkivälineet voivat olla putoamiskorkeudeltaan jopa kolme metriä. On selvää, että alusta ei voi olla täysin kova.

  • Mutta kuinka pehmeä alustan pitäisi olla?
  • Ja kuinka paljon iskua vaimentava alusta loppujen lopuksi suojaa?

Ensisijainen tavoite välineiden suunnittelussa on, että käyttäjät eivät putoa. Jos vahinko kuitenkin sattuu, alustan tehtävänä on estää kuolema tai pysyvä vammautuminen siten, että vamman vakavuus on ruhjeita tai korkeintaan murtumia. Julmaa tekstiä? Ehkä, mutta totta. Alustan pitää siis selvästikin olla iskua vaimentava. Mutta kuinka paljon ja miten sen riittävyys todennetaan?

HIC testi lyhyesti

Leikkialueiden alustojen iskunvaimennus testataan HIC testillä, joka pyrkii määrittämään todennäköisyyden sille, että päähän kohdistunut isku johtaa aivovammaan. Se, että pehmeämpi alusta suojaa myös muilta vammoilta on myönteinen ja haluttu asia, mutta yhtä kaikki sivutuote.

HIC testejä tehdään kuitenkin vähän. Miksi?

Tarvittavan tuloksen täsmällisyys

Standardi EN 1177 määrittää HIC testin ja testimenetelmän tieteellisellä tarkkuudella. Tämä näkyy sekä testilaitteistojen että testausten hinnoissa.

On ymmärrettävä, että uuden tuotteen (kuten turvalaatta tai keinuistuin) tyyppitestaus tehdään testilaboratoriossa ja hyvin tarkasti. Mutta tarvitaanko kenttäolosuhteissa samaa tarkkuutta?

Ei välttämättä. Mutta mitä vaihtoehtoja on? Ei mitään. Tilanne on verrattavissa siihen, että markkinoilla ei olisi rullamittoja lainkaan vaan ainoastaan työntömittoja. Jos joku viitsii mitata tontin työntömitalla, niin tulos on toki tarkka. Mutta työ on kallista ja useimmat tyytyisivät arvioimaan tontin sillä, että yksi askel on noin metrin.

Ihanneratkaisu

Ihanneratkaisu olisi, että EN 1177:n määrittämästä HIC testistä olisi raa’asti yksinkertaistettu versio. Sellainen, joka kertoo, onko alusta jotakuinkin ok, epäilyksen alainen vai huono. Sellainen, jonka käyttö on niin nopeaa, että testi voidaan tehdä jopa vuosittain.

Tämä ei poistaisi tarvetta tarkemmille mittalaitteistoille, sillä jos alusta on epäilyksen alainen, olisi tarpeen tilata täsmällisempi testi.

Siihen asti, että tällainen ihanneratkaisu on markkinoilla (jos ikinä) järkevimmältä tuntuu seuraava:

  • Uudet paikalle valetut rouhekumialustat testataan HIC testillä kuten EN 1176-1:2017 esittää.
  • Uudet iskua vaimentavat tuotteet tyyppitestataan HIC testillä kuten on aina tehtykin.
  • Tarkastajat opettelevat intuitiivisen, visuaaliseen tarkasteluun perustuvan iskunvaimennuksen arvioimisen ja tekevät sen vuosittain.

Uudet tuulet kesällä 2020 leikkipaikkojen tarkastukseen ja huoltoon

Leikkipaikkojen tarkastus- ja huoltostandardi EN 1176-7 on nyt joulukuussa 2019 hyväksynnässä ja standardi julkaistaan kesällä 2020. Mikä muuttuu?

Ohjeesta vaatimukseksi

Vaikka standardin nimessä lukee edelleen ”ohje”, sanamuodot ovat vaatimuksia, jotka on kirjoitettu muotoon ”tulee tehdä”, ”pitää” jne. Tähän kompromissiin päädyttiin siksi, että toimintaa koskevien vaatimuksien noudattamista ei yleensä voi jälkikäteen todentaa.

Juridisesti ajatellen nyt uudistettava standardi tulee olemaan merkittävästi sitovampi kuin aiempi versio.

Viittaukset tarkastajan pätevyysmääritykseen

Kesällä 2018 julkaistu eurooppalainen tekninen raportti TR 17207 määrittää tarkastajien pätevyyden 6 osa-aluetta. Tämä määritys jäi kohtuullisen vähäiselle huomiolle koska se ei ole standardi. Nyt tähän määritykseen kuitenkin viitataan standardissa EN 1176-7 peräti 4 kertaa; mm. kun puhutaan välineiden asentajien ja tarkastajien pätevyydestä.

Riittävään pätevyyteen vaaditaan standardien tuntemisen lisäksi osaamista riskinarvioista, aluesuunnittelusta, teknisestä tuotannosta, lapsen kehityksestä ja lainsäädännöstä.

Välineiden asennus

Mikäli asennus tehdään välinevalmistajan ohjeista poiketen, tulee muutoksen suunnittelijan olla tehtävään pätevä. Joskus pieneltä vaikuttava muutos onkin toiminnan tai turvallisuuden suhteen merkittävä. Mikäli työmaalla on pätevä valvoja, suuretkaan muutokset eivät välttämättä aiheuta viivästystä asennuksen valmistumiseen.

Päivitetty standardi mainitsee nyt yksiselitteisesti vaatimuksen käyttöönottotarkastuksen tekemisestä aina kun uusia välineitä asennetaan tai oleviin välineisiin tehdään merkittäviä muutoksia.

Tarkastustyypit ja niiden merkitys

Vuositarkastusten, toiminnallisten tarkastusten ja silmämääräisten tarkastusten rinnalle on nyt määritetty käyttöönottotarkastus. Kullekin näistä tyypeistä on määritetty tekemisen syy sekä tehtävät.

Erityisesti uutta ohjeistusta annetaan koskien sellaisia rakenteita, joita ei näe ilman rakenteiden purkamista; mm. perustukset ja ontelopalkit.

Oma kappaleensa on kirjoitettu tarkastusprotokollasta, joka ohjaa tarkastusten ja huollon aikataulua, tehtäviä toimenpiteitä sekä toimii tehdyn työn raporttina. Turva-alusta voi vaatia oman huoltonsa.

Standardi EN 1176-7 tullaan suomentamaan ja se on ostettavissa SFS:n verkkokaupasta julkaisun jälkeen. Standardin sisältö tullaan päivittämään myös Safe to Play -tietokirjastoon kuluvan talven aikana. Safe to Play -sovelluksen käyttäjille uusi tieto päivittyy sovellukseen automaattisesti.

Iskunvaimennuksen testauksen edut ja haasteet

Leikki- ja liikunta-alueiden turva-alustoille on iskunvaimennusvaatimus, joka tunnetaan nimellä HIC testaus. Perinteisesti testauksia on tehty vähän ja palveluntarjoajia on harvassa. Nyt tilanne voi kuitenkin muuttua EN 1176-1 liitteen H julkaisun myötä. Vaikka testaus voidaan tehdä mille alustalle tahansa, useimmiten se tehdään kiinteille, paikalla valetuille alustoille.

Uusi liite esittää, että erityisesti paikalleen valettujen alustojen iskunvaimennus tulisi testata. Testin tekemisestä on hyvä mainita tarjouspyynnössä ja sen teettäminen on tilaajan oikeus ja etu. Tarjouspyynnössä voidaan ottaa myös kantaa pinnan visuaaliseen ilmeeseen liittyen värialueiden geometrioiden siisteyteen ja pinnan yhtenäisyyteen (kuivumisen jälkeen lisätty materiaali jättää ruman sauman pintaan).

Testaamisesta on selkeä hyöty, sillä se sekä varmistaa riittävän turvallisuustason että viestittää asennuksen tekijälle huolellisen työn ja riittävien kerrosvahvuuksien merkityksestä.

Eikö materiaalitoimittajan ohjeistama kerrosvahvuus ole riittävä tae? Ei, sillä lopulliseen laatuun vaikuttaa monet ulkona tehtävän asennuksen olosuhteet ja tekijän ammattitaito. Testauksen puolesta puhuu myös se, että toisin kuin useimmat olettaa, kiinteän turva-alustan ja erityisesti kimpoavan alustan riskitaso on irtonaista materiaalia korkeampi.

Aihetta on käsitelty laajasti Safe to Play -kirjan sivuilla 60 – 66 (tilaa).

 

 

 

 

Turvahiekka ja CE merkintä

Pitääkö leikki- ja liikunta-alueiden turvahiekat ja -sorat CE merkitä?

Jukka Lepistö, ylitarkastaja TUKESista, on antanut tietoa liittyen Safe to Play -koulutuksessa esiin nousseeseen kysymykseen siitä, pitääkö leikki- ja liikunta-alueiden turvahiekat ja -sorat CE-merkitä. Vapaasti mukailtuna vastaus kuuluu:

”Rakennustuoteasetus vaatii, että maa-, vesi- ja tierakentamisessa käytettävän soran soveltuvuus osoitetaan CE merkillä, jonka saaminen edellyttää standardin EN 13242 mukaisia testejä. Leikki- ja liikunta-alueiden turvahiekka ja -sora ei kuulu tähän kategoriaan, joten CE merkintää ei vaadita. CE merkittyä hiekkaa tai soraa saa totta kai käyttää, ja tilaaja voi jopa vaatia sitä, mutta leikki- ja liikunta-alueiden turva-alustoina käytettävän hiekan tai soran laatu voidaan osoittaa muillakin tavoin.”

Helpoimmin mitattavissa oleva turvahiekan tai -soran ominaisuus on raekoko. Vuona 2017 pävitetyn standardin EN 1176-1 taulukon 4 mukaan soveltuvan soran jaokkeen tulee 0,25 … 8,00 mm ja täyttää vaatimus D60 / D10 < 3.

Riskinarvioinnillisesti ja käytön kannalta toinen tärkeä turvahiekan ja -soran ominaisuusvaatimus on pakkautumattomuus. Rakeiden geometrialle on kyllä olemassa kriteerit juuri standardissa EN 13242. Mutta näiden kriteerien oikeiden raja-arvojen määrittäminen testaamalla vaatisi enemmän testaamista kuin standardin EN 1176 laatijat ovat valmiita panostamaan. Hyvä niin, sillä geometriavaatimus toteutuessaan epäilyksettä moninkertaistaisi turvahiekkojen ja -sorien hinnat.

Niinpä leikki- ja liikunta-alueiden turvahiekoille ja -sorille on olemassa vain ohjeellinen raekokovaatimus D60 / D10 < 3 sekä tarkemmin määrittelemätön laatuvaatimus pakkaantumattomuudesta.

Päivitetty 3.9.2020

Iskunvaimennus

Turva-alustan sekä joidenkin leikkivälinekomponenttien iskunvaimennus testataan HIC testillä. Hyväksyttävä HIC arvo on 1000, mikä tarkoittaa tiettyä todennäköisyyttä eriasteisille aivovammoille.

Iskunvaimennus on vain yksi alustamateriaalien ominaisuus muiden joukossa: puhtaanapito, perustettavuus, helppokulkuisuus, hygieenisyys, miellyttävyys avojalalle, kuluminen ja hinta. Läheskään aina iskunvaimennus ei ole määräävä valintakriteeri vaikkakin se asettaa minimivaatimuksen poissulkien iskunvaimennukseltaan riittämättömät vaihtoehdot.

Iskunvaimennukseen liittyvä riskinarviointi on yksi haastavimmista turvallisuuden osa-alueista.

  • Aivovamman syntyminen on kirjaimellisesti tuurikauppaa, sillä sama isku voi aiheuttaa mitättömän tai vakavan aivovamman.
  • Putoaminen voi tapahtua monin eri tavoin.
  • Turva-alueessa voi olla kovempia kohtia tai putoaminen voi tapahtua irtonaisen kohteen kuten polkupyörän päälle.
  • Alustan aiheuttama kimpoaminen voi kasvattaa riskiä tietyntyyppisiin murtumiin.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 3.3. Iskunvaimennus.

Kun standardi muuttuu, pitääkö välineet muuttaa?

Kuluttajaturvallisuuslaki sanoo, että välineen turvallisuuden arvioinnissa käytetään voimassa olevaa standardia. Tuntien standardisoinnin rytmin, väline ehtii nähdä elinkaarensa aikana ehkä 3 standardiversiota. Pitäisikö väline joka kerta muuttaa? Se tuntuisi turhalta ja kalliilta.

Vertailukohta löytynee autoista. 30-40 vuotta sitten autoissa ei ollut turvavyöpakkoa eikä monissa autoissa ollut turvavöitäkään. Turvavyöpakko tuli ensin etupenkeille, mutta se koski vain niitä (uusia) autoja, joissa oli turvavyöt. Myöhemmin kun vaatimus laajennettiin takapenkeille, sekin koski vain niitä (uusia) autoja, joissa oli turvavyöt myös takana. Jostakusta se, että eri aikoina käyttöönotetuille autoille on eri vaatimukset, saattoi tuntua väärältä. Mutta ajan saatossa autokanta uusiutui ja nykyään kaikissa autoissa on turvavyöt sekä edessä että takana.

Leikki ja liikuntavälineissä tilanne on samankaltainen. Välinettä koskee ne vaatimukset, jotka olivat voimassa asennushetkellä. Myöhemmin voimaan tulevista vaatimuksista pitää täyttää vain ne, jotka ovat turvallisuuden kannalta merkittäviä. Mitä tällaisia voisi olla? Otetaan pari esimerkkiä.

  • Vuonna 2008 tuli uusi vaatimus keinumisvälineiden käsi- ja jalkatuille; tapin pään halkaisijan tulee olla vähintään 44 mm jotta se ei vaurioittaisi silmää. Pitikö kaikki tapit siis vaihtaa? Riskinarvioinnillisesti ajatellen osa pitää, osaa ei. Esimerkiksi lähellä maan rajaa olevien jalkatappien vaihtaminen tuntuisi tarpeettomalta samoin kuin sellaisten käsikahvojen, joissa liike on vain poikittaista tappiin nähden. Mutta esimerkiksi käsikahva edellä pyörivissä keinumisvälineissä riski on selvästi suurempi.
  • Vuonna 2008 liukumäen turva-alue liu’un sivulla leveni 100 cm:stä 150 cm:iin. Tuskin missään tilanteessa olisi tarpeen siirtää välinettä jos liukumäen sivulla ei ole tuota 150 cm:n tilaa.

Mutta kuka päättää mitkä vaatimukset ovat riskinarvioinnillisesti merkittäviä? Jos minulta kysytään, niin suosituksen tekee tapauskohtaisesti vuositarkastuksen tekevä, riskinarvioinnin hallitseva tarkastaja. Päätöksen muutoksesta tekee aina alueen omistaja.

Muutos irtomateriaalien iskunvaimennustestaukseen

EN 1177 standardi määrittää testimenetelmän leikki- ja liikunta-alueiden turva-alustojen iskunvaimennukselle. Standardin suurin virhe tällä hetkellä on pudottaa testiluotain kolme kertaa samaan kohtaan ja ottaa testitulos viimeisestä pudotuksesta. Tällä on haettu pinnan kovettamista pahimman mahdolliseen tilanteeseen. Mutta käytännössä kovetusmenetelmä on ollut paljon, paljon epäsuotuisampi kuin mitä pahin mahdollinen tilanne oikeasti vaatisi. Miksi?

  • Kahden pudotuksen jälkeen maassa on täsmälleen luotaimen kaarevaa pintaa vastaava muoto, minkä ansiosta kolmannen iskun voima on merkittävästi suurempi. Eroa vastaa hieman sitä, kun lyö veteen avokämmenellä tai nyrkillä. Avokämmenen yhtäaikainen kohtaamispinta-ala on suurempi ja siksi isku tuntuu kovemmalta.
  • Kahden pudotuksen jälkeen ainetta on lentänyt sivuun jolloin kolmas pudotus testaa paljon todellista ohuempaa kerrospaksuutta. Hakkeella sivuun lentäneen hakkeen määrä voi vastata jopa 15 cm:iä.

Revisiointityö meneillään

EN 1177 standardia ollaan revisioimassa. Suurin syy on testilaitteistojen huima kehitys, mutta samalla on parannettu mm. ulkona tehtävien testien proseduuria sekä irtomateriaalia olevien alustojen testausta.

Allekirjoittanut on ollut EN 1177 standardista vastaavan työryhmän CEN TC 136 / SC 1 / WG 1 jäsen vuodesta 2006. Vuonna 2008 vähennettiin turvahiekan ja hakkeen kerrospaksuuksia 10 cm:llä, mihin muutokseen olin vaikuttamassa merkittävällä tavalla. Nyt on tulossa toinen, ehkä vieläkin merkittävämpi muutos.

Helmikuussa 2016 pidetyssä työryhmäkokouksessa päätettiin muuttaa irtomateriaalien laboratoriotestaus sellaiseksi, että materiaali tiivistetään tasaisalla levyllä ja luotain pudotetaan kerran. Ulkona tehtävä testaus puolestaan muutettiin siten, että luotain pudotetaan alustalle sellaisena kuin se on ilman tiivistystä. Nämä muutokset ovat todella merkittäviä. Nyt testitulokset kuvaavat hiekan todellista iskunvaimennuskykyä eikä kuvitteellista pahinta mahdollista tilannetta.

Muutoksen merkitys

Otetaan esimerkiksi 30 cm kerros turvasoraa. Tällä hetkellä tehtävällä testimenetelmällä korkeudesta 200 cm iskun kovuus on yleensä 1000 HIC (suurempi arvo = kovempi isku). Uudella testillä tehtynä korkeudesta 330 cm tehtynä iskun kovuus voi olla esimerkiksi HIC 426 kuten kuvasarja osoittaa.

Ero HIC 426:n ja HIC 1000:n välillä on merkittävä. Mikäli tuon voimakkuuden isku kohdistuisi päähän, todennäköisyys saada eritasojen aivovamma voi olla moninkertainen.

Sillä, että hiekkaa vaaditaan liikaa, on muutakin merkitystä kuin taloudellinen kulu. Väärä testimenetelmä on saanut suunnittelijat ajattelemaan, että valetut turva-alustat ovat iskunvaimennukseltaan yhtä hyviä kuin hiekka. Eiväthän ne ole. Kuka tahansa voi todeta asian itse kävelemällä turvalaatalla ja hiekalla. Toinen joustaa vähän, toiseen jalka uppoaa selvästi.

Jos minun pitäisi valita kaadunko suorilta jaloilta selälleni turvalaatalla vai uimarantahiekalla, valitsisin hiekan. Ja niin tekisi kaikki muutkin mukaan lukien valettavien turvalaattojen valmistajat.

Tämän blogin tarkoituksena ei ole demonisoida valettuja turva-alustoja eikä tätä kirjoitusta sponsoroi turvahiekkatoimittajat. Jokaisella alustamateriaalilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Hiekan vahvuus on iskunvaimennus ja silloin kun putoaminen on odotettavaa, kuten esimerkiksi bouldering seinissä, hiekan pitäisi olla ykkösvalinta sen joistain heikkouksista huolimatta.


EN 1177 muutos on teknisen komitean hyväksyttävänä toukokuussa 2016 uusi revisio standardista julkaistaan joskus vuonna 2017.

Artikkeleiden hakemisto

Nurmikon kriittinen putoamiskorkeus

EN 1176 esittää, että nurmikon kriittinen putoamiskorkeus on 100 cm ja lisää, että kansallisella päätöksellä voidaan nurmikon iskunvaimennukseksi katsoa 150 cm. Toisaalta EN 16630 sanoo, että liikunta-alueilla nurmikon kriittiseksi putoamiskorkeudeksi katsotaan 150 cm.

Onko nurmikon iskunvaimennus siis 100 cm vai 150 cm? Suomessa nurmikko on usein ohut ja kova, joten kansallista korotusta 150 cm:iin ei ole tehty. Ilman testausta nurmikon kriittiseksi putoamiskorkeudeksi katsotaan siis 100 cm.

Virallisesti iskunvaimennus määritetään EN 1177 mukaisella HIC testimenetelmällä. Tämä testimenetelmä ei katso materiaalin nimeä, väriä tai ulkonäköä, vaan vain sen kykyä suojella käyttäjää päähän kohdistuvien iskujen aiheuttamilta aivovammoilta.

Vuosien kuluessa hyvin ravitun nurmikon juuristo paksunee ja muodostaa iskua vaimentavaa kunttaa. Nurmikon iskunvaimennusominaisuudet siksi vaihtelevat riippuen nurmikon paksuudesta. Paras kriittinen putoamiskorkeus, minkä allekirjoittanut on testannut, on ollut 260 cm! Toisaalta poiskuluneen nurmikon kovettunut savi ei todennäköisesti saisi kriittiseksi putoamiskorkeudeksi edes 60 cm:ä.

Missä nurmikkoa voi käyttää?

Nurmikon heikkoudet iskunvaimennuksen suhteen ovat kuluminen ja kunttakerroksen hidas muodostuminen. Mutta jos kohteessa on oleva hyvin kasvanut nurmikko eikä käyttöä ennakoida tulevan kovin paljoa, nurmikko on kelpo alustamateriaali.

Kohteita, joissa käyttöä on yleensä suhteellisen vähän, ovat esimerkiksi kerrostalojen leikkialueet.

Kohtia, joista nurmikko kuluu vaikka käyttöä olisi suhteellisen vähänkin, ovat esimerkiksi liukumäen alastulokohta, portaiden edusta ja keinun keskikohta.

Kulumiskohtiin kaivetaan noin 30 cm syvyinen, tarkkareunainen kuoppa, täytetään se karkealla soralla ja asennetaan turvalaatan pinta hieman nurmikon leikkauskorkeutta alempaan tasoon.

Artikkeleiden hakemisto

Leukapuomi leikki- tai liikunta-alueella

Liikuntavälineille julkaistiin uusi standardin EN 16630 toukokuussa 2015. Leikkivälineissä saa vähentää putoamiskorkeudesta 100 cm, mikäli elementti on sellainen, että sen päälle ei voi nousta ilman poikkeuksellista akrobatiaa tai että päälle nouseminen on selvästi tuotteen käyttötarkoituksen vastaista. EN 16630 standardi puolestaan sallii vastaavan vähennyksen aina kun päälle kiipeämiseen ei ole kannustettu.

Otetaan esimerkiksi leukapuomi. Liikunta-alueella sen putoamiskorkeus on puomi miinus 100 cm. Leikkialueella putoamiskorkeus on sama kuin puomin korkeus maasta.

Entä saako vähennyksen tehdä, jos leukapuomi on koulun pihalla? Tästä ei ole 100 % selkeitä sääntöjä. Perustuen lapsen kehitykseen, sanoisin, että ala-asteen piha on leikkialuetta kokonaisuudessaan. Yläasteen pihalla voisi olla erikseen liikunta-alue, joka on erillään (sikäli kuin se on mahdollista koulupihassa) kaikesta leikkimiseen tarkoitetusta, ja täällä vähennyksen ehkä nippa nappa voisi tehdä.

Leukapuomin turva-alue on hyvin laaja. Jos vähennys putoamiskorkeudesta tehdään, voisi kuitenkin olla viisasta kattaa suoraan tangon alta noin parin metrin pituinen kaistale iskua vaimentavalla alustalla ihan siltä varalta, että ote lipsahtaa ja tullaan niskoilleen alas.

Artikkeleiden hakemisto

Leuanvetotanko – uusi putoamiskorkeus liikunta-alueilla

Ei niin kauan sitten leuanvetotangon korkeus määräytyi aina leikkivälinestandardin EN 1176 mukaisesti tangon yläpinnasta. Tämä muuttui kun ulkokuntolaitestandardi EN 16630 julkaistiin toukokuussa 2015.

Nykyäänkin, mikäli leuanvetotanko asennetaan leikkialueelle, putoamiskorkeus tulee edelleen tangosta. Mutta jos tanko on asennettu liikunta-alueelle, putoamiskorkeus on 100 cm alle tangon korkeuden.

Kun lisäksi EN 16630 sallii käyttää liikunta-alueella “pintamaata” 120 cm putoamiskorkeuteen ja nurmikkoa 150 cm putoamiskorkeuteen asti, voidaan leuanvetotankoja jatkossa asentaa liikunta-alueille merkittävästi aiempaa vähäisemmillä alustakustannuksilla.

Päivitys 30.2.2016: Kokonaan eri asia on sitten se, kannattaako esimerkiksi 219 cm korkeuteen asennettua leuanvetotankoa asentaa kivituhkalle. Ainakin allekirjoittanut asentaisi tangon alle, ±100 cm eteen ja taakse kunnolla iskua vaimentavaa materiaalia kuten soraa tai haketta 20 – 30 cm kerroksen. (Kiitos täsmentävästä kysymyksestä Tapio Parkkiselle Ouluun.)

Artikkeleiden hakemisto