Vapaa-ajan alueiden riskinarvioinnin hyödyt

Riskien hallinnassa on kaksi vaihtoehtoa: 90-luvulta asti käytetty standardinmukaisuuden vaatiminen tai riskinarviointi. Mitä eroa näillä on? Ehkä helpoiten asian ymmärtää kun katsotaan kahta paikkaa, missä riskinarviointia ei tehdä.

Rakennustyömaat

Kun työtyrvallisuuteen on annettu vaatimus, siitä pidetään kiinni sanoipa “oma järki” mitä tahnasa. Esimerkiksi jos sääntönä on, että työmaalla pidetään suojalaseja ja kypärää, niin ne pitää olla kaikissa olosuhteissa ja kaiken aikaa. Vaatimus itesessään tulee riskinarvioinnin kautta, mutta tilannekohtaisella riskinarvioinnilla ei voi perustella säännöstä poikkeamista.

Jos riskinarviointi sallittaisiin, tilanteessa jossa riski on pieni, vaatimuksesta ei tarvitsisi pitää kiinni. Tämä voisi tuoda joustavuutta työskentelyyn ja säästää kuluissa. Rakennustyömailla työturvallisuussäännöistä ei kuitenkaan saa poiketa missään olosuhteessa.

Liikenne

Nopeusrajoitus on ehdoton, eikä ylinopeutta sallita milloinkaan, olipa ajo-olosuhteet tai kuskin tilanne mikä tahansa. Vaikka on olemassa käsite “tilanne nopeus” niin sitä ei liikennemerkein ilmoiteta ja sen noudattaminen jää kunkin kuskin omaan harkintaan.

Jos riskinarviointi sallittaisiin, tilanteessa jossa riski on pieni (mm. hiljainen tie, hyvä näkyvyys, tie ja hyvä auto sekä terve ja virkeä kuski) voitaisiin sallia suuremmat ajonopeudet. Toisaalta tilanteissa jossa riski on suuri vaadittaisiin hitaampaa ajonopeutta. Tämä parantaisi turvallisuutta ja lisäisi liikenteen tehokkuutta. Nopeusrajoituksen ylittämistä ei kuitenkaan sallita missään olosuhteessa eikä täyttä sallittua nopeutta ajamisesta sakoteta kunhan ei kolaroi.

Entä vapaa-ajan alueet?

Kun leikki- ja liikunta-alueilla tehdään riskinarviointia, saavutetaan kaksi hyötyä:

1) Mahdollisuus hyväksyä standardinvastaisuus silloin kun se ei aiheuta käyttäjille vaaraa. Tämä antaa vapautta suunnitteluun, joustavuutta rakentamiseen ja säästöjä huoltoon.

2) Käytettävyyden parantaminen silloin kun riski on tavallista suurempi; mm. kun käyttäjiä on paljon tai he ovat hyvin nuoria tai vahinkojen sietokyky on muuten tavallista alhaisempi (esim. päiväkodit). Tämä ymmärrettävästi vahentää vahinkoja.

Lähes kaikkien maailman maiden Suomen kuluttajaturvallisuuslakia vastaava lainsäädäntö mahdollistaa riskinarvioinnin mikä hyödyttää kaikkia. Mutta riskinarviointia saa tehdä vain jos sen osaa! Väärin tehty riskinarviointi vaarantaa käyttäjät ja saattaa riskinarvioinnin tekijän vastuuseen.

Safe to Play on Suomen ainoa ja koko maailmassa yksi harvoista kouluttajista, jonka tarkastajakoulutus sisltää sekä systemaattisen, että intuitiivisen riskinarvioinnin. Ansaittu sertifikaatti on todiste oppimisesta ja jatkuvasta pätevyydestä.

 

Tarkastaja vs. “Tarkastaja”

Kun Eurooppalainen tarkastajien pätevyysmääritys TR 17207 julkaistiin, se ei saanut suurtakaan huomiota; siitäkään huolimatta, että Suomessa on satoja, joita määritys koskee.

Peruskoulutus

Peruskoulutus (Safe to Play -koulutuksen päivät #1-#4 ja VYL: Leikkipaikkojen turvallisuuden peruskoulutus) keskittyy vaatimuksenmukaisuuteen. Koulutuksessa opitaan tulkitsemaan onko jokin piirre vaatimuksen mukainen vai ei.

Suomessa perinteisesti tarkastajat ovat käyneet vain peruskoulutuksen ja ajatelleet olevansa päteviä työhön. TR 17207:n julkaisun jälkeen tämä ei välttämättä enää ole asianlaita.

Tarkastajakoulutus

Tarkastajakoulutus (Safe to Play -koulutuksen päivät #5 – #7) keskittyy riskinarviointiin. Tarkastaja, havaittuaan puutteen, arvioi sen riskitason.

Suomen lakihan ei vaadi standardinmukaisuutta vaan riittävän turvallisuuden. Näin ollen voidaan jättää korjaamatta standardinvastaisuus jos siihen liittyvä riski on hyväksyttävän suuruinen. Toisaalta laki vaatii, että merkittävät riskit on huomioitava vaikka niihin ei liittyisi mitään standardinvastaisuutta.

Miksi käydä tarkastajakoulutus?

Safe to Play:n tarkastajakoulutus ja siitä saatava Inspect ★☆ sertifikaatti antavat juridisen oikeuden tehdä riskinarviointia; eli käytännössä päättää tapauskohtaisesti pitääkö jokin puute korjata vai ei.

Jo yksi “turha” korjaustoimenpide, vaikkapa turva-alustan uusiminen, voi maksaa enemmän kuin koko tarkastajakoulutuksen hinta.

Sertifiointiin kuuluva päivityskoulutus varmistaa, että henkilön pätevyys on ajan tasalla vuodesta toiseen. Näin vaivalla hankittu pätevyys ei vanhene ja mikä tarkeintä, työssä tehtävät päätökset perustuvat ajantasaiseen tietoon.

Koulutuskalenteri

Riipuntasilta

Riipuntasilta on täysin eri asia kuin riippusilta. Riipuntasilta on sarja otteita, joita myöten kuljetaan riippuen yleensä tasolta toiselle.

Standardissa EN 1176-1 ei ole riipuntasilloille täsmällisiä mitoitusvaatimuksia. Riipuntasillat ovat kuitenkin yksi vaarallisimmista leikkielementeistä, joten niiden mitoitukseen on syytä kiinnittää huomiota. Onneksi USA:ssa käytettävässä leikkivälinestandardissa ASTM 1487 on mitoitusohjeet riipuntasilloille. Huomiota on kiinnitettävä mm.

  • ensimmäisen otteen etäisyyteen tason reunasta, jotta siitä mahdollisesti putoava putoaa maahan, eikä tason reunan päälle.
  • otteiden korkeuteen, jotta siltaa voisi käyttää ilman, että jalat osuvat maahan, mutta ilman, että putoaisi tarpeettoman korkealta (EN 1176 periaatteessa sallii otteet 400 cm korkeudessa mutta ASTM 1487 sallii vain 220 cm).
  • otteiden etäisyyteen toisistaan, jotta niiden väliin ei juutu, mutta jotta siltaa on suhteellisen helppo käyttää.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 4.2.7. Riipuntasilta.

Pakotettu liike

Jotkin leikkivälineet saattavat käyttäjän liikkeeseen, jota ei voi juuri hallita eikä helposti pysäyttää. Tällaista liikettä kutsutaan pakotetuksi. Pakotetussa liikkeessä ollessaan käyttäjän ympärillä katsotaan olevan vapaa tila, mikä tulee olla vapaa kaikista esteistä eikä se yleensä saa ristetä toisen vapaan tilan kanssa.

Vaikka pakotettu liike on standardin mukaan mustavalkoisesti joko pakotettua tai ei, riskinarvioinnillisesti sillä, kuinka pakotettua liike on, on suuri merkitys.

Standardi sallii vapaiden tilojen risteämisen esimerkiksi keinurungossa, jossa on kaksi keinua vierekkäin samassa tolppavälissä.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 4.1.5. Pakotettu liike.

Kun standardi muuttuu, pitääkö välineet muuttaa?

Kuluttajaturvallisuuslaki sanoo, että välineen turvallisuuden arvioinnissa käytetään voimassa olevaa standardia. Tuntien standardisoinnin rytmin, väline ehtii nähdä elinkaarensa aikana ehkä 3 standardiversiota. Pitäisikö väline joka kerta muuttaa? Se tuntuisi turhalta ja kalliilta.

Vertailukohta löytynee autoista. 30-40 vuotta sitten autoissa ei ollut turvavyöpakkoa eikä monissa autoissa ollut turvavöitäkään. Turvavyöpakko tuli ensin etupenkeille, mutta se koski vain niitä (uusia) autoja, joissa oli turvavyöt. Myöhemmin kun vaatimus laajennettiin takapenkeille, sekin koski vain niitä (uusia) autoja, joissa oli turvavyöt myös takana. Jostakusta se, että eri aikoina käyttöönotetuille autoille on eri vaatimukset, saattoi tuntua väärältä. Mutta ajan saatossa autokanta uusiutui ja nykyään kaikissa autoissa on turvavyöt sekä edessä että takana.

Leikki ja liikuntavälineissä tilanne on samankaltainen. Välinettä koskee ne vaatimukset, jotka olivat voimassa asennushetkellä. Myöhemmin voimaan tulevista vaatimuksista pitää täyttää vain ne, jotka ovat turvallisuuden kannalta merkittäviä. Mitä tällaisia voisi olla? Otetaan pari esimerkkiä.

  • Vuonna 2008 tuli uusi vaatimus keinumisvälineiden käsi- ja jalkatuille; tapin pään halkaisijan tulee olla vähintään 44 mm jotta se ei vaurioittaisi silmää. Pitikö kaikki tapit siis vaihtaa? Riskinarvioinnillisesti ajatellen osa pitää, osaa ei. Esimerkiksi lähellä maan rajaa olevien jalkatappien vaihtaminen tuntuisi tarpeettomalta samoin kuin sellaisten käsikahvojen, joissa liike on vain poikittaista tappiin nähden. Mutta esimerkiksi käsikahva edellä pyörivissä keinumisvälineissä riski on selvästi suurempi.
  • Vuonna 2008 liukumäen turva-alue liu’un sivulla leveni 100 cm:stä 150 cm:iin. Tuskin missään tilanteessa olisi tarpeen siirtää välinettä jos liukumäen sivulla ei ole tuota 150 cm:n tilaa.

Mutta kuka päättää mitkä vaatimukset ovat riskinarvioinnillisesti merkittäviä? Jos minulta kysytään, niin suosituksen tekee tapauskohtaisesti vuositarkastuksen tekevä, riskinarvioinnin hallitseva tarkastaja. Päätöksen muutoksesta tekee aina alueen omistaja.

Otteet tason yläpuolelle vai ei?

EN 1176 ei vaadi tason yläpuolelle, kohtaan josta noustaan jyrkästä nousuelementistä tasolle, otekahvoja joten useissa kiipeilyvälineissä niitä ei ole. Ehkä se, että standardi ei vaadi niitä, tulkitaan tarkoittavan, että niitä ei tarvita. Tai ehkä tuotekehitys on niin standardilähtöistä, että käytettävyys unohtuu. Tai ehkä kahvojen poisjättäminen on seurausta alati tiukkenevasta hintakilpailusta jonka seurauksena perusleikkivälineissä herkkuja ei juurikaan ole.

Australiassa leikkivälineille on EN 1176-standardien lisäksi muutamia lisävaatimuksia. Yksi näistä huomauttaa, että aukossa tulisi olla kahvat vaikkakaan niitä ei vaadita.

Riskinarvioinnillisesti ajatellen kahvat ehdottomasti kannattaa olla. Putoaminen on yleisin vahingon syy ja tällaisessa kohtaa putoaminen taaksepäin selälleen on aivan ilmeinen riski.

 

Miksi tehdä riskinarviointi aina RAPEX direktiivin mukaisesti?

Otan alkuun kaksi elävää esimerkkiä, jotka osoittavat, että sääntöjä noudatetaan pilkulleen silloin kun siitä ei ole itselle haittaa.

Esimerkki 1: Rovaniemellä eräs henkilö rakensi lukkonurkallisen hirsitalon alueelle, missä lukkonurkat oli kielletty. Viranomaiset määräsivät muuttamaan talon ulkoalun rakennusluvan mukaiseksi. Miksi? Koska pitäähän sääntöjä noudattaa! Rakennuksen tulee olla rakennusluvan mukainen ja se joka virheen teki, maksaa muutoksen.

Esimerkki 2: Olimme mitoittamassa parkkialuetta rakennuksen ja tontin rajan väliin kun havaittiin, että 20 vuotta sitten rakennettu talo on 2,5 metriä väärässä paikassa eikä parkkipaikka sovikaan siihen, mihin se oli asemakaavan mukaan suunniteltu. Virheen oli tehnyt kaupungin virkamies. Maksaako kaupunki rakennuksen siirron koska nythän se on selvästi rakennusluvan vastainen? Älä hulluja puhu, ei tietenkään.

Miksi esimerkissä 1 ollaan tiukkoja mutta esimerkissä 2 ei? Miksi talon lukkonurkat on pahempi asia kuin koko rakennuksen sijainti väärässä paikassa?

Leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuus

Perinteisesti leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuutta on valvottu standardien valossa. Standardin mukainen on “turvallinen” ja standardin vastainen on “vaarallinen”. Näin ei kuitenkaan ole.

Kun tarkastaja havainnoi leikkialuetta, hän näkee sekä riskejä, että standardinvastaisuuksia. Usein standardinvastainen on riski, mutta ei aina. Lisäksi standardin mukainen tuote, tai muu rakenne jota standardit eivät koske, voi olla riski.

Tästä huolimatta pidetään usein kiinni siitä, että standardinvastainen on vaarallinen. Miksi?

Osittain samasta syystä kuin rakennusvalvonnassakin. Kun ei itse tarvitse vastata korjauskuluista, on helppo olla tiukka. Hyvä tarkastaja hyväksyy standardinvastaisenkin silloin kun se on riittävän turvallinen.

Standardinvastaista ei saa kuitenkaan ilman hyvää perustetta todeta riittävän turvalliseksi. Siitä voi joutua vastuuseen jos tuotteessa sattuukin vahinko. Vahinkoja ei satu usein, mutta joskus kuitenkin.

Miksi vain RAPEX direktiivin mukaista riskinarviointia?

Jos vakava vahinko sattuu, vakuutusyhtiö maksaa vahingonkärsineelle, mutta hakee korvauksia takaisin syyllisenä pitämältään taholta siviilioikeudessa. Tämä voi olla tarkastaja. Jotta ei joutuisi maksumieheksi, pitää oma riskinarvio pystyä perustelemaan.

  • Ensimmäinen lenkki omassa puolustuksessa on osoittaa, että on aina käyttänyt hyväksyttyä riskinarviointiskaalaa. Ainoa juridisesti hyväksyttävä on RAPEX direktiivissä.
  • Toinen lenkki on käydä läpi kyseinen yksityiskohta ja osoittaa, että siihen liittyvä riski oli hyväksyttävä.
  • Jos molemmissa onnistuu, ei hätää pitäisi olla. Case closed.

Jos teit riskinarvioinnin RAPEX direktiivin mukaan, syytä hätään ei pitäisi olla, vaikka varmasti oikeusprosessi stressaakin. Siksi jokaisen tarkastajan pitäisi ymmärtää RAPEX direktiivin mukainen systemaattinen riskinarviointi ja käyttää vain sitä.

Mitä tarkoittaa kirjan nimi Leikisti turvallinen?

Erään arvostamani markkinoinnin asiantuntijan mukaan kirjan niemen on herätettävä tunnereaktio jäädäkseen mieleen. Jos pohdit että eivätkö leikkipaikat olekaan oikeasti turvallisia, on kirjan nimi onnistunut tässä.

Mutta tämä nimenomainen nimi paljastaa myös suuren salaisuuden. Seikan, jota ei julkisesti sanota. Turvallinen juridisessa mielessä ei ole turvallinen siinä mielessä kuin kuluttaja sen ymmärtää.

Olen usein aloittanut esityksiä kysymällä: Mitä tarkoittaa turvallinen? Käytännössä poikkeuksetta vastaus on sen suuntainen, että ei satu vahinkoja. Niinhän sitä luulisi vaan ei pidä paikkaansa. Juridisesti turvallinen on sellainen, joka täyttää lain mukaisen turvallisuuden arvioinnin kriteerit. Ja tällaisessa voi sattua, ja sattuukin, vahinkoja. Euroopan leikkikentillä sattuu arviolta 100 000 ensiapuahoitoa vaativaa vahinkoa joka vuosi. Kuulostaako turvalliselta?

Niin kauan kuin standardinmukaisuutta pidetään synonyyminä turvalliselle, leikkikentät ovat turvallisia vain leikisti. Jos joskus saavutetaan tilanne, jossa turvallisuusasiantuntijat ja erityisesti tuote- ja aluesuunnittelijat aidosti ymmärtävät ja osaavat riskinarvioinnin, kirjoitan kirjan Oikeasti turvallinen. ; )

Artikkeleiden hakemisto

Keinuistuimet talveksi pois vai ei?

S2P Inspect koulutuksessa yksi riskinarviointiharjoitus tehdään siitä, missä olosuhteissa keinuistuinten poistaminen on riskinarvioinnillisesti järkevää ja milloin ei. Kuten tiedossa on, joissakin kaupungeissa on tapana kerätä istuimet pois, toisissa ei.

Turvallisuuden lisäksi voi olla muitakin syitä istuinten poiskeräämiseen. Esimerkiksi istuimista on mitattu kohtuullisia linnun ja ihmisen ulosteeseen liittyviä bakteeripitoisuuksia. Niinpä istuinten pesu ja huolto on hyvä tehdä hiljaisina talvikuukausina.

Ajatellen vain istuimesta putoamisen aiheuttamaa riskiä, vastaus otsikon kysymykseen riippuu siitä, kuinka monta päivää keinun turva-alue on jäinen ja sitä kuinka paljon keinuilla on käyttöä. Kuten artikkelikuvasta näkee, lumi ei ole ongelma lainkaan. Pakkautunut lumikaan ei ole kovin kovaa. Mutta jää ja erityisesti jäätyneen loskan epätasainen pinta on riski jos siihen lyö päänsä.

Artikkeleiden hakemisto

Vesistö riskinä leikkikentän läheisyydessä

Kuva on Rovaniemeltä. Alle 100 metrin päässä on sekä koulu, että päiväkoti. Päiväkodin piha on asianmukaisesti aidattu, mutta koulua ei. Lienee varmaa, että koululaisten ei ole lupa tulla lammen rantaan kouluaikana. Mutta muulloin lammen ympäristö on aktiivisessa virkistyskäytössä vaikkei se mutapohjansa vuoksi olekaan uimakelpoinen. Sen sijaan, että vesistö koetettaisiin rajata lasten oleskelualueesta pois, sen ympärille rakennettiin viime kesänä uudet pitkospuut, jotta sen läheisyydessä olisi mukavampi viettää aikaa.

Selvästikään tätä vesistöä ei ole arvioitu sellaiseksi riskiksi, minkä läheisyydessä lasten ei toivottaisi viettävän aikaa.

Miten vesistön riski arvioidaan?

Yksi tekijä on rannan jyrkkyys vesirajan yläpuolella. Mitä salakavalampi rantatörmä on, sitä suurempi todennäköisyys on sille, että lapsi putoaa tai liukuu tahtomattaan veteen.

Toinen tekijä on pohjan jyrkkyys ja laatu vesirajan alapuolella. Jyrkkä ranta on vaarallisempi kuin loiva. Edelleen mutainen pohja on vaarallisempi kuin kova.

Virtaavuus on oleellinen tekijä. Rauhallinen lampi on pienempi riski kuin kuohuva virta.

Ja vielä yksi tekijä on se, kuinka paljon vesistön luonne muuttuu vuoden mittaan. Jos puro on rauhallinen suuren osan vuodesta, mutta tulva-aikana muuttuu syväksi ja kuohuvaksi koskeksi, eivät lapset välttämättä osaa suhtautua oikein veden riskeihin tulva-aikana.

Milloin aita?

Päiväkodit ovat oma lukunsa, sillä niiden pihat pitää viranomaismääräyksen vuoksi aidata aina.

Kuluttajaturvallisuuslain mukaan kuluttajapalvelusten yleensä tulee olla turvallisia. Tämä tarkoittaa sitä, että riskien, joita väistämättä aina kaikessa toiminnassa on, tulee olla hyväksyttävän suuruisia ja ennalta nähtäviä. Lisäksi erityistä huomiota on kiinnitettävä niihin, joilla on alentunut kyky arvioida omaa turvallisuuttaan, kuten nuoret lapset.

Luonto itsessään ei ole kuluttajapalvelus, mutta jos luonnon elementti kuten vesistö tehdään leikkialueeksi, se on kuluttajapalvelus. Jos vesistö arvioidaan vaaralliseksi, pitää varmistaa, että leikki ei huomaamatta siirry leikkikentältä vesistöön. Jos lapset päättävät mennä veteen, sitä ei voi estää. Mutta niin tehdäkseen heidän pitää joutua poistumaan leikkikentältä tai koulun pihalta ja sitten siirtymään vesistön ääreen. Keinoja vesistön ja leikkikentän toiminnolliseen erottamiseen on useita aidan ollessa yksi.

Artikkeleiden hakemisto