S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit lukea ne monet vaiheet, jotka ovat johtaneet S2P koulutusten kehittämiseen.
2012 – 2015 vetäjänä tehtäväryhmässä CEN TC 136 / SC1 TG 3, joka laati turvallisuusvaatimukset leikkikentillä oleville hyppimisvälineille.
Muutama vuosi sitten trampoliinit kokivat renessanssin. Vaikka ilmiönä nämä hyppimisvälineet ovat vanhempia kuin leikkikentät, nyt ensimmäistä kertaa niitä alettiin asentaa julkisille leikkialueille merkittävässä määrin.
Trampoliinien suurehkot riskit tiedostettiin, mutta jotkut innovatiiviset välinevalmistajat keksivät, miten niistä voisi tehdä riittävän turvallisia julkisille leikkikentille. Jotta näitä ei kiellettäisi muiden, suuririskisempien trampoliinien mukana, päätettiin laatia EN 1176 standardiin omat vaatimukset hyppimisvälineille.
Tarkoituksella päätettiin olla käyttämättä sanaa trampoliini. Eri termi korostaisi näiden julkiseen käyttöön tarkoitettujen välineiden eroa verrattuna yksityis- ja urheilukäyttöön tarkoitettuihin trampoliineihin.
Tämän tehtäväryhmä oli ensimmäinen, jonka vetovastuu allekirjoittaneella oli. Vanhasta kokemuksesta tiesin, että vetäjän tulee olla objektiivinen ja kannustaa jokaista jäsentä antamaan oma panoksensa työhön. Joskus harvoin pitää koettaa hillitä liian kuuluvaa roolia ottavia jäseniä, mutta useimmin pitää vain koettaa kannustaa hiljaisempia.
Suuri osa työstä tehtiin sähköpostilla. Loppujen lopuksi tarvittiin vain yksi tehtäväryhmäkokous ennen kuin tuotos luovutettiin SC1:lle; tekniselle komitealle, joka vastaa koko EN 1176:n kehityksestä. Näin oli otettu iso askel standardisointiuralla kun ensimmäinen itsevetämäni työryhmä sai työnsä valmiiksi ripeällä aikataululla ja laadukkaalla lopputuloksella.