Miten tullaan asiantuntijaksi? (10)

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta näet mitä on kunkin CV:n rivin takana.

2008 kirjoitti kirjan Toimiva, kestävä ja turvallinen Leikkikenttä

”Kirjailija.” Kuulostaa hienolta. Tarkoituksena ei ollut alkaa kirjailijaksi. Mutta niin vain kävi.

Ryhmä saksalaisia leikkiturvallisuuden asiantuntijoita kirjoitti 2000-luvun alussa kirjan leikkivälineiden turvallisuudesta. Aikanaan se käännettiin englanniksi. Koska Suomenkielellä ei ollut mitään alan teosta, ja koska välinevalmistajan näkökulmasta oli ongelmallista kun alalta puuttui yleistä tietämystä, ajateltiin kääntää tuo kirja suomenkielelle.

Neuvottelut olivat jo aika pitkällä kun joku käänsi kirjan kirjoittajaryhmän pään ja he päättivät että tekisivät jatkossa yhteistyötä vain kansallisten standardisointijärjestöjen kanssa. SFS ei ollut kiinnostunut kääntämään kirjaa. Lappset ei nähnyt kustannustoimintaa kiinnostavana. Niinpä päätin tehdä sen itse.

Kun tieto alkaneesta kirjoitusprojektista kiiri Viherympäristöliittoon, silloinen toimitusjohtaja ehdotti, että kirjoittaisin kirjan heille. Koska kustantamiseen liittyy riskejä, päätin ottaa pienen mutta varman voiton sen sijaan, että tavoittelisin suurta ja epävarmaa.

Projektiin saatiin mukavasti asiantuntijoita, myös silloisesta kuluttajavirastosta. Kirja oli kategoriassaan ainoa, joten se oli myös paras. Painos myytiin loppuun.

Artikkeleiden hakemisto