Tämä opittiin ensimmäisestä etäkoulutuksesta

Safe to Play koulutuksiin on voinut osallistua etänä vuoden 2020 alusta asti. Huhtikuussa 2021 pidettiin ensimmäinen täysi etäkoulutus ilman lähiosallistumismahdollisuutta. Miten meni?

Koulutukseen osallistui 32 henkilöä, joista 14 täyteen 7 päiväiseen tarkastajakoulutukseen.

Kouluttajan näkökulmasta etäkoulutus on lähikoulutusta haastavampi pitää, mutta ei lainkaan mahdoton.

  • Kouluttajan pitää aktivoida oppilaita jatkuvasti jotta näkee ovatko he ymmärtäneet asian ja voidaanko siirtyä eteenpäin vai pitäisikö vielä valaista asiaa lisää.
  • Oppilaiden pitää olla kurinalaisempia keskittymisessään jos he seuraavat koulutusta esimerkiksi kotonaan.
  • Koulutuksessa tarvitaan sopivia tehtäviä, jotta luento jakautuu laajuudeltaan mielekkäisiin aihekokonaisuuksiin.

Koulutuksen aikana ja jälkeen oppilailta saatu spontaani palaute oli kauttaaltaan rohkaisevaa. Kouluttajan esiintymistä ja ammattitaitoa kiiteltiin ja luentotehtävät arvioitiin hyviksi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Yksi osa kommunikaatiota oli chatin kautta käytävä keskustelu. 7 päiväisen koulutuksen aikana chatlogiin kertyi huikeat 4348 riviä, mikä on keskimäärin yksi joka 35. sekunti! Elävä chatlogi on myös muiden opilaiden nähtävissä ja osaltaan parantaa koulutukseen osallistumiskokemusta.

Koulutukseen osallistujien kesken arvottiin Safe to Play tietosovelluksen käyttöaikaa. Voittajia ovat:

  • Matti Myllylä 30 pv
  • Miikael Tolonen 30 pv
  • Mikko Peltola 30 pv
  • Oksana Aleksandrovna 30 pv
  • Sanna Rekola 30 pv
  • Silja Leppäaho 30 pv
  • Elina Jokinen 60 pv
  • Juha-Pekka Reilin 60 pv
  • Petri Juvonen 60 pv
  • Reeta Kemppainen 60 pv
  • Sari Hotakainen 60 pv
  • Aila Taskila 90 pv
  • Tiina Tahvanainen 90 pv
  • Mikko Mörsky 120 pv
  • Petri Ruuskanen 120 pv
  • Joni Kinnunen 150 pv
  • Markus Timperi 150 pv
  • Sami Mattila 150 pv
  • Niina Perämäki 210 pv
  • Annika Pajula 240 pv
  • Anu Hiiterä 240 pv
  • Laura Lämsä 240 pv
  • Suvi Ylitalo 240 pv